Alueelta, Uutisia Hämeestä

Hämeen kauppakamari ehdottaa: Valituksissa käyttöön pikakäsittely

Suomen nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, mutta läpimurtoa kaavoituksen ja lupien sujuvoittamisessa ei ole tapahtunut. Kauppakamarit vaativat hallitusta etenemään lupabyrokratian purkamisessa. ”Valitusten osalta on otettava käyttöön pikakäsittely ratkaisuna tilanteen parantamiseksi”, ehdottaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Tarmo Valmela/Photodance Valmela
FacebookTwitterLinkedInEmail

Hallitus sitoutuu ohjelmassaan sujuvoittamaan lupa- ja valitusprosessit sekä antamaan niitä koskevan palvelulupauksen. Viranomaisten keskinäisen valitusten määrä on hallitusohjelman mukaan tarkoitus minimoida esimerkiksi ennakkoneuvottelumenettelyllä. Isojen teollisten hankkeiden osalta luvataan ottaa käyttöön lupaprosessien kiirehtimismenettely. Rakentamista ja investointien lupien sujuvoittamisessa ei ole kuitenkaan merkittävästi edistytty.

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa haluaa palvelulupauksen pikaisesti toteutukseen. “Hallitusohjelman mukainen konkreettiset määräajat sisältävä palvelulupaus lupa- ja valitusprosesseista olisi oivallinen ratkaisu nykyiseen lupien viivästymiseen. Investointeja tarvitseva kansantalous odottaa paitsi PK-sektorin toiminnan helpottamista myös suurten investointien lupien kiirehtimistä”, Linnainmaa toteaa.

”Lupa-asioissa edetään nopeammin, kun viranomaiset voisivat pikamenettelyllä arvioida, onko valituksella perusteita mennä läpi”, Eerikäinen toteaa. ”Pikakäsittelyyn käytettävä aika voisi olla korkeintaan kaksi viikkoa”.