Kamarikuulumisia ja onniteltavia

Mad Professor Amplification Ltd:n 10 v.

Yrityksen tulevaisuuden kasvuodotukset tulee isoista maista, kuten Yhdysvalloista, Englannista, Venäjältä, Kiinasta ja Kanadasta. ”Maailmassa on 260 miljoonaa soittajaa ja meillä on vielä alueita, joissa voimme kasvaa selvästi", toteaa Mad Professor Amplification Oy:n toimitusjohtaja Harri Koski.
Johanna Holkko
FacebookTwitterLinkedInEmail

Mad Professor Amplification Oy valmistaa kitaravahvistimia ja efektipedaaleita. Yrityksessä työskentelee kolme kokoaikaista työntekijää, jotka ovat olleet Onniteltavat_tekstikuva_MadProfessor_henkilötmukana alusta asti.

”Tuotteita aloimme suunnitella, koska löytyi hyvä tiimi ympärille”, kertoo Mad Professor Amplification Oy:n toimitusjohtaja Harri Koski. Välillisesti yritys työllistää kuitenkin useita henkilöitä. ”Iso osa tekemisestä on ulkoistettu ja me keskitymme vain ydinosaamiseemme”, Koski kiteyttää.

Yritykselle muodostui brändi, hyvälaatuinen, mutta arvokas. Panostuksia siirrettiin myös edullisempien tuotteiden valmistukseen, mutta korkeasta laadusta ei tulla tinkimään.

”Me kaikki olemme soittajia ja testaamme itse tuotteita. Mietimme käytettävyyden aina loppukäyttäjän näkökulmasta. Eikä viimeistely jää pelkästään käytettävyyteen, vaan hiomme pakkausta myöten tuotteiden jokaisen yksityiskohdan laatumielikuvaa vastaavaksi”, Koski kertoo.

Lähde: KasvuOpenin finalistiesittely

Lue lisää