Jäsen, Uutisia Hämeestä

Lunawood valloittaa maailmaa lämpöpuutuotteilla

Oy Lunawood Ltd on globaali markkinajohtaja ja edelläkävijä ekologisissa lämpöpuuratkaisuissa. ”Valmistamme ja myymme parhaasta suomalaisesta männystä ja kuusesta täysin ekologisesti tuotettuja lämpöpuu- ja lämpöpuukomposiittituotteita rakennusprojekteihin ympäri maailmaa”, kertoo Lunawoodin toimitusjohtaja Arto Halonen.
FacebookTwitterLinkedInEmail

Yrityksen liikevaihtoennuste vuodelle 2017 on yli 40 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 80 henkilöä Lahden pääkonttorissa ja tuotantolaitoksilla Iisalmessa, Kaskisissa ja Joensuussa sekä ulkomailla. Yrityksen liikevaihdosta yli 90 prosenttia tulee viennistä. 

Hämeen kauppakamariin liittyminen tuli ajankohtaiseksi, kun Lunawoodin kotipaikka vaihtui kesällä 2017 Iisalmesta Lahteen. ”Kansainvälinen liiketoimintamme edellyttää vientiasiakirjoja, joiden osalta käytämme kauppakamarin palveluja viikoittain. Lunawoodilla on myös kotimaan myynnin, raaka-ainehankinnan ja palvelujen oston puolella tärkeitä yhteistyökumppaneita Hämeen alueella, jolloin paikallisen kauppakamarin jäsenyys on luonnollinen valinta meille”, Halonen toteaa. 

”Odotamme jäsenyydeltä alueellisen verkostoitumisen syventämistä ja mahdollisuutta hyödyntää kauppakamarin palveluja”, korostaa Halonen.

9 + 1 syytä

Jokainen kontakti on mahdollisuus
Verkostoitumalla luot kontaktit alueen yrityspäättäjiin ja löydät uusia asiakkaita, kumppaneita sekä osaajia.

Yhdeksän muuta syytä liittyä kauppakamariin:

  1. Vaikuta elinkeinoelämässä
    Kauppakamarin luottamustehtävät tarjoavat vaikuttamisen mahdollisuuksia yrityksesi edustajille.
  2. Hyvät neuvot eivät ole kalliita
    Saat maksutonta perusneuvontaa laki- ja veroasioissa.
  3. Pysy ajan tasalla
    Saat ensimmäisten joukossa elinkeinoelämää ja yrityksiä koskevat uutiset jäsentiedotteista, oppaista ja selvityksistä sekä kauppakamari-kirjasarjan julkaisuista.
  4. Tietolähteet päivittäiseen työhön
    Voit hankkia yrityksellesi uudet ammattikirjat tai ottaa käyttöösi sähköisen Kauppakamaritietoverkkopalvelun.
  5. Asiakirjoja ulkomaankauppaan
    Kauppakamarit myöntävät ja vahvistavat kansainvälisessä kaupassa tarvittavia ulkomaankaupan asiakirjoja.
  6. Apuja kansainvälisiin sopimuksiin
    Voit tilata kauppakamarista kansainvälisiä sopimuspohjia ja oppaita avuksi sopimusten laadintaan.
  7. Edullisemmat jäsenetuhinnat
    Jäsenenä saat alennusta koulutuksista, Keskuskauppakamarin ansiomerkeistä, ulkomaankaupan asiakirjoista ja kauppakamarin julkaisuista.
  8. Kehitä osaamistasi
    Voit tarjota henkilöstöllesi ajankohtaisimmat kauppakamarin koulutukset.
  9. Näkyvyyttä ja lisää kontakteja
    Kauppakamarin tilaisuuksissa, julkaisuissa ja koulutuksissa sekä kauppakamariverkko.fi -palvelussa saat arvokasta näkyvyyttä ja kontakteja yrityksellesi.