Alueelta, Teema, Uutisia Hämeestä

Hämeen kauppakamari vaatii liikenteelle uusia rahoitusmalleja ja vaihtoehtoja

Kauppakamareiden mukaan pelkkä budjettirahoitus ei ole riittävä kattamaan liikenteen korjaus- ja investointivelkaa. ”Liikenneväylien korjaamisen lisäksi tarvitaan investointeja uusien väylien rakentamiseen ja rataverkon tason nostamiseen”, korostaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Tarmo Valmela/Photodance Valmela
FacebookTwitterLinkedInEmail

Suomi tarvitsee liikenteelle uuden kokonaisvaltaisen rahoitusmallin, jonka avulla on mahdollista tavoitella Ruotsin tasoa infran rahoituksessa sekä käynnistää uusia infrahankkeita etupainotteisesti. Kauppakamarit ovat julkaisseet yhteisen vaaliohjelman, jossa ne asettavat lähtökohdat uudelle rahoitusmallille.

Kauppakamareiden mukaan uuden rahoitusmallin pitää pystyä vähentämään korjaus- ja investointivelkaa Suomen eri osissa. Uusi rahoitusmalli ei kuitenkaan saa nostaa teiden käytön nettokustannuksia. Lisäksi hankeyhtiöiden käyttöä yksittäisissä uusissa hankkeissa tulee niiden mukaan edistää.

”Hämeen kauppakamari pitää pääradan kapasiteetin kasvattamista merkittävänä keinona siirtää maantiekuljetuksia raiteille Helsingin ja Oulun välisessä liikenteessä. Riihimäki-Tampere -osuudella lisäraidepari parantaisi tilannetta oleellisesti”, Eerikäinen toteaa. ”Raskaan liikenteen vähentäminen pääteillä parantaisi liikenneturvallisuutta, hillitsisi teiden kulumista ja laskisi liikenteen päästöjä”, hän jatkaa.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi korostaa, että väyläverkon kokonaisuuden sujuvuus on kriittinen asia talouskasvun, yritysten toimintaedellytysten sekä kilpailukyvyn kannalta.

“Suomi on eurooppalaisittain pullonpohja ja saari, mikä takaa sen, että meillä on logistisesti huonot lähtökohdat kilpailijamaihimme verrattuna. Maantieteelle emme voi mitään, mutta sitä vastoin meidän tulisi tehdä kaikkemme, jotta voimme taata kilpailukykyisen asemamme”, hän sanoo.

Kauppakamarit haluavat kiinnittää ohjelmassaan huomiota myös siihen, että Suomen on paremmin hyödynnettävä EU:n rahoitusmahdollisuudet liikenteelle. EU-rahoitusmahdollisuuksien osalta erityisen tärkeää on vaikuttaa liikenteen TEN-T-ydinverkkokäytävän laajentamiseen, koska Suomen mahdollisuudet kehittää olemassa olevaa liikenneinfrastruktuuria paranisivat.

Kauppakamareiden “Ratkaisuja Suomelle” -ohjelma tarjoaa kauppakamariryhmän panoksen Suomen tulevien vuosien haasteiden ratkaisemiseksi. Kauppakamariryhmä esittää uudistuksia muun muassa osaavan työvoiman, työllisyyden ja kestävän julkisen talouden ja sujuvamman sääntelyn kehittämiseksi. Lisäksi ohjelmassa esitetään itsesääntelyyn perustuvia ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä liikenteen ja infrastruktuurin rahoitukseen.

Katso Kauppakamareiden vaaliteesit – “Ratkaisuja Suomelle” -ohjelma