Kamarikuulumisia ja onniteltavia, Uutisia Hämeestä

Kauppakamarit valitsivat vuoden kouluttajaksi Matti Jaakolan

Perinteeksi muodostuneen kauppakamareiden vuoden kouluttaja -palkinto luovutettiin 9.5.2018 CapWell Oy:n yritysjohdon konsultti Matti Jaakolalle. Hän on toiminut kauppakamarien järjestämillä HHJ-kursseilla asiantuntijana ympäri Suomen. Vuoden kouluttaja -palkinto myönnetään asiantuntijalle, joka saa osallistujilta hyvää palautetta ja toimii ammattimaisesti sekä tehokkaasti koulutusten järjestäjien kanssa.
FacebookTwitterLinkedInEmail

Vankka kokemus hallitustyöskentelystä kuuluu Jaakolan luennoissa. Hän pystyy antamaan oman näkemyksensä hallitustyön haastavistakin tilanteista ja hänen konkreettiset yritystarinansa jäävät osallistujien mieleen.

”Jaakola on loistava ja selväsanainen esiintyjä, joka tempaa osallistujat mukaansa ja haastaa keskusteluun”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Jaakola on tänä vuonna aloittanut myös Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin kouluttajana.

”Olemme tyytyväisiä, että olemme saaneet Jaakolan mukaan HHJ-kurssin toiselle jaksolle, jonka järjestämme Hämeenlinnassa 17.5.2018”, toteaa Hämeen kauppakamarin koulutuspäällikkö Paula Ahokanto.

”Uskomme, että kurssin osallistujat ovat erittäin tyytyväisiä palkittuun kouluttajaan”, Ahokanto arvioi.

Matti Jaakolan yritys CapWell Oy auttaa yrityksiä erilaisissa yritys- ja rahoitusjärjestelyissä. Hän on aktiivinen toimija Tampereen Hallituspartnereissa ja Boardmanin verkostossa. Jatkuva hallitustyön kehityksen seuraaminen ja läheinen yhteistyö yritysten kanssa antaa vahvan osaamispohjan HHJ-kurssien luennoille.

Kauppakamarit ovat valinneet vuoden kouluttajan jo vuodesta 2011. Vuoden kouluttajiksi on valittu muun muassa Sari Wulff Verohallinnosta, Kirsi Parnila Helsingin seudun kauppakamarista, Karl-Johan Sigfrids Oy Certima Ab:stä sekä Toivo Koski Tulosakatemiasta.

Kauppakamarit järjestävät vuosittain n. 500 koulutustilaisuutta valtakunnallisesti ja tekevät yhteistyötä lukuisten eri alojen asiantuntijoiden ja kouluttajien kanssa. 

Kuvassa kauppakamarien palvelupoolin puheenjohtaja Leena Räisänen ja vuoden kouluttajana palkittu Matti Jaakola.