Alueelta, Uutisia Hämeestä

Suomi100Forumin rima nousee entistä korkeammalle

Suomi100Forum-tapahtuma täyttää maaliskuussa Lahden Sibeliustalon neljättä kertaa ja entistä laajempana. Kaksipäiväisessä tapahtumassa opiskelijat, työelämän edustajat ja tutkijat ovat läsnä yhtä aikaa ja kiinnostavia keskusteluja käydään tuplasti aiempia vuosia enemmän.
FacebookTwitterLinkedInEmail

LADECin johtaja Tomi Tura sanoo, että Lahden MM-hiihtojen kisaviikolla, 2. – 3.3. järjestettävästä Suomi100Forumista rakentuu opiskelijoiden ja yrityselämän välinen aito ja tunnelmaltaan rento kohtaamispaikka.

– Viime vuonna ensi kertaa kokeiltu, yleisöä osallistuttava tilannehuonekonsepti sai paljon positiivista palautetta. Tänä vuonna toteutus ja tapahtumapaikka ovat samoja. Sibeliustalon toisen kerroksen Puusepänsali on jaettu kahteen osaan ja noin kahden tunnin mittaisia keskusteluja käydään kahden päivän aikana tuplasti enemmän eli kahdeksan. Kutsutut keskustelijat ja yleisö, yritysjohtajista opiskelijoihin, ovat tilannehuoneessa lähekkäin ja tiiviissä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.

Tomi Turan mukaan Suomi100Forum rakentaa osaltaan Lahdesta mielikuvaa paikkana, jossa käydään tulevaisuutta luotavaa keskustelua ja synnytetään kansainvälisesti menestyskelpoisia, uusia innovaatioita.

– Viime vuoden perusteella odotukset ovat korkealla, Tura toteaa.

Aiheet ajan hermolla

Tänä vuonna Suomi100Forumissa esille nostettavia aiheita ovat mm. hyväksytyn yrittäjyyden rajat, perusteollisuuden rooli vuonna 2050, startup-henki ja sen saaminen osaksi yhteiskuntaa, Suomen ja Ruotsin erot liike-elämässä, vaihtoehtoinen totuus ja tarinankerronta vs. tieteellisesti perusteltu tieto sekä suomalaisessa ravitsemusvalistuksessa tapahtunut muutos.

Paneelikeskustelujen vetäjinä toimivat uutisankkurit Peter Nyman ja Piia Pasanen. Nimekkäiden keskustelijoiden lisäksi mukana on mielenkiintoisia nuoria startup-yrittäjiä sekä opiskelijoita. Kaikkiaan keskustelijoita on yli 50.

– Luvassa on toinen toistaan herkullisempia alustuksia ja ajatuksia herättävää keskustelua. Kaikkiaan keskustelijoita on yli 50. Atte Jääskeläinen, Mikael Pentikäinen, Mikael Fogelholm, Merja Ylä-Anttila, Anni Ronkainen ja Risto E.J. Penttilä tulevat varmasti herättämään yleisössä mielenkiintoa. Tunnettujen kasvojen lisäksi mukana on mielenkiintoisia nuoria startup-yrittäjiä sekä opiskelijoita, Tomi Tura kertoo.

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen kuuluu Suomi100Forumin kehitysryhmään. Tänä vuonna kauppakamari on yksi keskustelujen isännistä.

– Aiemmat Forumitkin ovat olleet hyviä, mutta nyt luvassa on selkeä tason nosto. Aiheet ovat erittäin ajankohtaisia ja niistä ovat keskustelemassa maamme kärkiasiantuntijat. Odotan tapahtumaa suurella mielenkiinnolla, Eerikäinen toteaa.

Suomi100Forumin ohjelma ja lisätietoja lipuista: http://suomiforum.fi