Henkilö

Valtakunnansovittelija: Lisää avoimuutta ja uudistumista

Valtakunnansovittelija piti kauppakamarin syyskokouksessa mielenkiintoisen ja keskustelua herättäneen puheenvuoron työmarkkinoiden muutoksesta.
Sisko Ojajärvi
Päivi Pulkki
FacebookTwitterLinkedInEmail

Sopiminen on aina parempi kuin riitely, joka maksaa kaikille todella paljon. Riidat syövät tulevaisuutta ja niistä syntyy kärsimystä. Sopiminen sen sijaan on aina win-win -tilanne, sanoi valtakunnansovittelija Minna Helle puhuessaan täpötäydelle salille Hämeen kauppakamarin syyskokouksessa.

Helle kehotti yritysjohtajista koostunutta yleisöä niin suureen avoimuuteen kuin suinkin mahdollista.
– Salailu herättää epäluuloja, jotka lähtevät elämään omaa elämäänsä. Toki ymmärrän, että työmarkkinaneuvottelujen taktiikkaan kuuluu pelaaminen, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Välttäkää minun toimistoani Bulevardilla, sillä siellä kukaan ei voita yhtään mitään.

Välttäkää minun toimistoani Bulevardilla, sillä siellä kukaan ei voita yhtään mitään.

Suomalaisen työelämän suurin haaste on Helteen mukaan kyky uudistua. Maailma on muuttunut ja muuttuu, mutta rakenteet muuttuvat aivan liian hitaasti. Tästä esimerkkeinä Helle mainitsi Trumpin voiton USA:ssa ja Brexit-äänestyksen tuloksen Englannissa.

Suomen mallista on syytä keskustella

Muutosvastarinta vallitsee myös Suomen työmarkkinoilla.  – Kymmenen vuotta mietittiin, mitä keskitettyjen työnmarkkinasopimusten jälkeen tapahtuu, eikä kukaan tehnyt yhtään mitään.

Hänen mukaansa nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että muutoksen on tapahduttava, ja myös suomalaisten työmarkkinoiden on oman kilpailukykynsä vuoksi muututtava.  Helteen mukaan on hyvä, että edes nyt niin sanotusta Suomen mallista käydään vilkasta keskustelua. – Vain sillä tavoin saadaan aikaan molemminpuolinen sitoutuminen.

Helle kannattaa voimakkaasti paikallista sopimista. – Jostain syystä sen laajemmassa käyttöönotossa vallitsee Suomessa jonkinlainen tulppa, joka pitäisi viimeistään nyt poistaa. Enemmän ymmärrystä puolin ja toisin. Loppujen lopuksi asioista sopiminen on kaikkien suomalaisten etu.

Kommentoi