Hämeenmaa_Lähitapiola Kehu kaveria

“Yhteistyökumppaneina opimme toinen toisiltamme”

LähiTapiola ja S-ryhmä solmivat strategisen kumppanuussopimuksen kesällä 2014. Sopimuksen myötä LähiTapiolan asiakkaat saavat Bonusta vakuutusmaksuista. Nyt kumppaneilla on suunnitteilla LähiTapiolan asiakkaille alkusammutuskoulutusta.
FacebookTwitterLinkedInEmail

Yhteistyökumppanit hyödyntävät molempien osaamista ja luovat lisäarvoa sekä uusia etuja asiakkailleen.

 

OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA

MIKÄ OLI PAINAVIN SYY ALOITTAA YHTEISTYÖ?

Osuuskauppa Hämeenmaan omistajat saavat Bonusta LähiTapiolan vakuutusmaksuista. Teemme paljon yhteistyötä markkinoinnissa sekä erilaisissa tapahtumissa. Lisäksi S-Pankki on S-ryhmän ja LähiTapiolan yhdessä omistama pankki.

Leipätekstiin_HäikiöHenri Prisma CafeMITÄ HYÖTYÄ KUMPPANUUDESTA ON TEILLE?

Meille keskeisin tavoite on kumppanuuden avulla lisätä asiakkaalle tarjottavia etuja S-Etukortilla. Voimme myös hyödyntää molempien osaamista esimerkiksi asiakkuuksien kehittämisessä ja toimialojen tuntemuksessa. Lisäksi teemme korvausvahinkohankintojen osalta yhteistyötä, josta hyötyvät niin asiakas kuin Hämeenmaa ja LähiTapiola.

MITÄ OLETTE OPPINEET YHTEISTYÖN MYÖTÄ?

Paljonkin asioita. Parhaimpia ovat olleet ideointiriihet, joissa olemme kehittäneet erilaisia toimenpiteitä
yhteistyön syventämiseksi. Olemme aidosti hyödyntäneet kummankin osapuolen parasta tietämystä ja itse olen oppinut LähiTapiolan vakuutusliiketoimintaa.

MISSÄ KUMPPANI ON PARHAIMMILLAAN?

Ennakkoluulottomassa asenteessa lähteä kokeilemaan uusia asioita. Myös ketteryys on hieno piirre. Laitetaan nopeasti toimeksi ja saadaan näin tuloksia aikaiseksi.

Osuuskauppa Hämeenmaa
Henri Häikiö
Asiakkuusjohtaja

 

LÄHITAPIOLA VELLAMO

MIKÄ OLI PAINAVIN SYY ALOITTAA YHTEISTYÖ?

Strateginen kumppanuutemme luo valtavan määrän mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä ja auttaa asiakkaitamme saamaan lisäarvoa yhteistyöstämme. Juuri nyt esimerkiksi on suunnitteilla LähiTapiolan asiakkaille alkusammutuskoulutusta, joista osa järjestetään Prismojen ja Terran pihoilla.

Leipätekstiin_SalonenSeija_LähiTapiola_WP_20151118_040[1]MITÄ HYÖTYÄ KUMPPANUUDESTA ON TEILLE?

Erilaiset tavat tehdä yhteistyötä, on tuonut meille uusia asiakkuuksia. Yhdessä kaupan ja vakuutusalan ammattilaisten kanssa syntyy aivan uudenlaisia ideoita, jotka tuottavat asiakkaille uusia hyötyjä.

Ohjaamme vahingonkorvaushankinnat kumppanin kautta ja se tuo etuja molempien asiakasomistajille. Esimerkiksi Terran kanssa yhteistyö toimii jo rakennusvahinkojen ja kodinkoneiden osalta.

MITÄ OLETTE OPPINEET YHTEISTYÖN MYÖTÄ?

Ainoastaan oppimalla tuntemaan toisensa syntyy vuorovaikutusta ja uusia ideoita.

MISSÄ KUMPPANI ON PARHAIMMILLAAN?

Aktiivisuudessa, aidossa vuorovaikutuksessa ja myönteisessä ajattelussa, jotka mahdollistavat yhteisen näkemyksen löytämisen ja uudenlaiset kokeilut.

LähiTapiola Vellamo
Seija Salonen
Liiketoimintajohtaja

Kommentoi